sormenpäissä tuoksuu pesuaine.
puhtaiden pintojen harmonian rikkoo kasattujen tavaroiden hahmot.
kesävaatteita.
pieneksi jääneitä tai väriltään vääriä.
ohileikittyjä leluja.
kyllästymiseen saakka katseltuja tavaroita.

olen lahjoittanut paljon pois.
luvannut suurimman osan johonkin suuntaan.
tyhjentänyt autoa kirpparille ja lumppukeräykseen.
silti kaikkea on edelleen.


en tiedä mikä päämääräni on.
nyt tunnen hukkuvani tarpeettomaan.
kadottavani sisäisen ääneni television monotoniseen rallatukseen.
parisuhde kiipeää huipulleen kitisevin vaunuin, palatakseen alamäkeä vatsaa kouristaen.
lapsista ensimmäinen ennustelee iltaisin painajaisiaan ja kätkeytyy kainalon pimeään.
äiti jää iltaisin tahtomaan lapsilleen onnea ja iloa niin kovin, että toiveet kyyneliksi tiivistyvät.

puutarha on piiskaava ja hyinen.
olen rakastanut sitä silti rakentamalla rusakkosuojia talven varalle.
oksat sivaltavat kasvoja.
sade lentää vaakasuorana hupun alle.

ei tiedä missä on lämpöinen hyvänolon paikka.
se sellainen, jossa toimitaan villasukkien ja höyryävän teemukin ehdoilla.

kuuma kaakao kuvioi mukin sisäpinnan hienoksi.
lusikka kiertää laiskaa ympyrää.
katse harhailee sateen raidoittamalla ikkunalla.

elämä on rauhoittunut hiljaisuudeksi.
odotan vaikken oikein edes osaa sanoa mitä.
tai miksi.

*

huomenna kesäkeittiön rakentaminen jatkuu.
kenties tarjolla olisi jo vasaroinnin ääniäkin.

pyykit kuivuivat, betonimylly jyrisi kesäkeittiön pohjaa.
minä yritin ajatella aurinkoisia ajatuksia.

kauniita olivat kaikki kukat tänään.

äiti

muistan lapsena maanneeni olohuoneen kovapuisella lattialla
äidin kainalossa.
lapaluita kolotti kovuus; periksiantamattomuus.
kyljessä hytisi hajonnut äiti; avioeronnut.
pienen komeron kokoisesta levysoittimesta kuului tämä laulu.

siitä alkoi meidän kolmen selviytymistaistelu.
äidin siskon ja minun.
penninvenytys. teinikapinat.

kuvittelin pitkään sen kaiken jalostaneen meidät ystävyyden tasolle.
kestäisimme mitä vain yhdessä.
voisimme jakaa kaiken.
vuoroillamme olla heikkoja.
vahvoja.

*

en muista koskaan seisoneeni tumput suorina.
en myöskään leukojeni loksahtaneen auki hämmästyksestä.

*

äitini heitti minut tänään ulos.
elämästään.
lapsieni mummolasta.

sanoi että lapset jäävät yöksi, pienin jo nukahtanut.
ja minun kysyessäni eikö minulle ole enää sijaa täällä
en tiedä. kuule en tiedä.

sanoi haluavansa pidentää välimatkaa.
mikä onkin erikoista, sillä olen tuntenut hänen viimeisten vuosien aikana kadonneen yhä kauemmas.

*

lupasimme joskus; me kolme ettemme koskaan hylkää toisiamme.

en tiedä kuinka ehjä äidistäni avioeron jälkeen tuli,
mutta minusta on tullut aina vain uudestaan kasa sirpaleita.

Kesäretki

pieni kuvasi myös

multakasa yltää taivaaseen saakka.
olen onnellinen ja pian kukatkin ovat.

sakeneva puuro tuhahtelee kattilassa.
paheksuu.
oikean käden ympärillä kylmällä vedellä kostutettu keittiöpyyhe.
kämmenen iholla roihuava kuumuus uunin luukun hipaisusta.

*

ei ole ollut ihan helppoa joustaa
ohittaa sitä pientä kuiskaavaa ääntä, joka yrittää houkutella puutarhatöihin. sitä joka nykii puseron helmaa ja vetää ovelle päin.

puutarhalle ei ole ollut aikaa eilen
eikä tänään.
lauantaina kaivoin kivistä maata
kirskauttelin kiviä irti rautaisella lapiollani.
hiki tiivistyi lippalakkini reunanauhan alle
juoksi nenänvartta hypäten kuivaan hiekkaan.
siellä odottavat lapio ja kottikärryt.
näköetäisyydellä.

eikä minulla ole aikaa.
entisten asukkaiden lähes rumuuteen verrattavalla tavalla istuttamat pionit venyvät ja kaipaavat parempaa sijaa juurilleen, lehdilleen. työpaikan pihassa ritarinkukat kasvavat paikassa, joka pian jyrätään kaivinkoneella. narsissit tukehtuvat toisiinsa.
minun puutarhakäsineisiin kuivunut multa on alkanut muuttua multaakin ohuemmaksi tomuksi.

*

ja minä nostelen kuluneella kauhalla puuroa prinsessalautaselle.
pudotan korkealta.
puuro leviää lautaselle
vähän pöydällekin.

mitä sen on väliä.
vaikka pöytä pysyisi puhtaana, ei minun silmilläni siitä nauttisi.

ulos ulos.
tahtoisin vain.